Feminismi on tasa-arvon työkalupakki

Keskustelu Vasemmiston julistautumisesta feministiseksi kertoo, missä mennään tiedon ja asenteiden suhteen. Tasa-arvotyössä keskustelu ja prosessi ovatkin yhtä tärkeitä kuin lopputulos.

Viimeöinen kirjoitukseni feminismistä puolueessa herätti odotetusti vilkasta keskustelua ainakin Vasemmistoliiton jäsenten ja kannattajien keskusteluryhmässä. Kirjoitusta komppailtiinkin, mutta kommenteissa tuli esiin kaksi pääargumenttia sitä vastaan, että puolue julistautuisi feministiseksi:

  1. Puolueeseen ei haluta ihmisiä jakavia identiteettilokeroita.
  2. Tasa-arvo on jo osa vasemmistolaisia arvoja ja tavoitteita.

Lisäsin tämän kirjoituksen loppuun Vasemmistonaisten aloitteen*, jotta kiinnostuneet tietävät, millaisesta aloitteesta on kyse. Nettikeskustelu tuotti myös hyvän tiivistelmän siitä, mitä nykyaikainen feminismi on ja miksi se on välineenä muita käyttökelpoisempi.

On paikallaan tarkentaa, että oma kirjoitukseni liittyi Vasemmiston järjestötoimintaan – siihen, että feministinen ote olisi oman tasa-arvotyömme lähtökohta. Ehdottamani käytännön toimet liittyivät sisäiseen toimintaamme. En ehdota puolueelle uutta nimeä, slogania enkä edes nykyisen punavihreyden korvaavaa feminismiä puolueen uudeksi määrittelijäksi. En ehdota muutoksia ohjelmiin enkä politiikkaan.

Mutta niihin vasta-argumentteihin. Minusta on tärkeä huomio, että feminismin kaltainen käsite voi olla puoluetta jakava asia. Haluaisin esimerkiksi korvata punavihreyden jollain muulla retoriikalla, koska se tuntuu enemmän jakavan kuin yhdistävän puoluetta. Sen keskeinen heikkous on siinä, ettei Vasemmisto ole onnistunut antamaan käsitteelle vahvaa sisältöä. Feminismin heikkoutena taas pidetään päinvastaista eli vuosikymmenten aikana kertyneitä, osin ristiriitaisiakin merkityksiä, joista kukin tuntuu valitsevan itselleen tilanteeseen sopivan.

Eri asia sitten on, miksi feminismi jakaa ihmisiä ja onko asia muutettavissa. Jos kyse on siitä, ettei uskota kaksinapaisen ja heteronormatiivisen sukupuolijärjestelmän olemassaoloon tai haitallisuuteen, tilanne täytyy pyrkiä korjaamaan. Uskon tämän puoluekokousaloitteen ympärillä käytävän keskustelun korjaavan sitä pieneltä osaltaan. Lisäksi olen varma, että puoluejohtoon valitaan jälleen entistä enemmän ja entistä skarpimpia feministejä, jotka jatkavat valistustyötä riippumatta puolueen julistautumisista.

Jotain symboleja puolueella on konreettisten tavoitteiden rinnalla oltava eikä tasapaksu ärsyttämättömyyskään ole tavoiteltavaa. Vasemmistovoimat kokoava moninainen liitto on kaunis ajatus ja tavoitekin, mutta kyllä siellä liikkeen ytimessä olevalla parlamenttipuolueella saa olla edistyksellisiä arvoja ja symboleita, vaikka kaikki eivät niiden tasalla vielä olisikaan.

Voi tietysti myös kysyä, olisiko ei-feministin vaikea toimia feministisessä puolueessa. Minusta Vasemmistoliiton pitäisi olla feministinen, jotta kaikkien olisi helpompi toimia puolueessa. Feminismihän ei aseta sellaisia vaatimuksia, joiden noudattaminen ei muutenkin ole hyvien tapojen mukaista. Uuden oppimista ja tottumusten kyseenalaistamista se voi toki vaatia.

Keskustelun arvoinen on myös ajatus, jonka mukaan vasemmisto on jo tasa-arvon asialla eikä tarvitse feminismiä sitä vääristämään. On totta, että vasemmiston tasa-arvo on historiallisesti ollut radikaalia ja luokkatietoista. Sellaisena sen täytyy säilyäkin, ja tässä ajassa feminismi tarjoaa oikeat välineet tasa-arvon edistämiseen.

Oma havaintoni on, että ilman feminismiä tasa-arvotyö jää helposti vähemmistöjen suvaitsemiseksi, naistenpäiväruusuiksi tai sukupuolisokeudeksi, kun sen pitäisi suunnata voimansa kahlitsevan sukupuolijärjestelmän murtamiseen – tehdä näkyväksi henkilökohtaisiin ominaisuuksiin ja olosuhteisiin (sukupuoli, ikä, varallisuus, perhetilanne, ihonväri jne.) liittyvät normit, etuoikeudet ja syrjintä. Olen myös huomannut, että erilaisia tasa-arvotyön käytänteitä (esimerkiksi puoluekokouksen tasa-arvovastaavia) vastustetaan ihan riippumatta siitä perustellaanko niitä feminismillä vai vasemmistolaisella tasa-arvolla.

Loputtoman monimutkaista tämä ei ole. Alla olevan puoluekokousaloitteen hyväksyminenkin tarkoittaisi melko yksinkertaisia asioita: kahden asiakirjan luomista ja tasa-arvokeskustelun viemistä seuraavalle tasolle.

*Puoluekokousaloite: Vasemmistoliitto feministiseksi puolueeksi puheissa ja teoissa

Vasemmistonaiset esittää, että Vasemmistoliitto määrittelee itsensä feministiseksi puolueeksi ja vahvistaa entisestään otettaan aloitteellisena ja rohkeana tasa-arvotyön tekijänä. Tiukka ote tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien edistämiseksi on enemmän kuin tarpeen nykyisen hallituksen ennennäkemättömän ihmis- ja naisvihamielisen politiikan vuoksi.

Ruotsissa muilta puolueilta, myös Vänsterpartietilta, on jäänyt poliittiselle kentälle Feministiskt Initiativ -puolueen mentävä aukko. Vuoden 2014 valtiopäivävaaleissa FI:n kannatus ei kivunnut yli äänikynnyksen, mutta yleisesti arvioitiin, että feministinen puolue vei ääniä vasemmistopuolueelta ja söi näin vasemmistopuolueen odotetun vaalivoiton.

Vasemmistoliiton tulee omalla esimerkillisellä toiminnallaan varmistaa, että tarvetta uudelle feministiselle puolueelle ei Suomessa ole eikä koeta olevan.

Koska julistautuminen ei kuitenkaan yksistään kanna, Vasemmistoliiton tulee tehdä jo 2007 puoluekokouksessa päätetyn mukaisesti tasa-arvopoliittinen ohjelma. Sen lisäksi Vasemmistoliiton tulee jatkaa 2020-asiakirjan teemojen kehittämistä ja tehdä itselleen henkilöstöpoliittinen ja järjestötoiminnallinen tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma.

Kuva: FreeImages.com / Jean Scheijen

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.