Onnistuneessa puoluekokouksessa pääosaan nousee politiikka. Yhteistyökykyinen, asiantunteva ja jäsenlähtöinen Vasemmisto syntyy strategisesta suunnittelusta, terveestä itsekritiikistä ja jäsenten aidosta osallistumisesta.

Puoluekokous alkaa kolmen päivän kuluttua (ylihuomisen huomisena, kuten lapseni sanoisivat) mutta yksi iso päätös tehtiin jo alta pois. Jäsenäänestys puheenjohtajasta päättyi niin selvin luvuin, että Li Anderssonin kilpakumppanit vetäytyivät ehdokkuudesta. Vaikka puoluejohtajan valinta kiinnostaa monia lähtökohtaisesti eniten, henkilövalintojen varaslähtö voi tehdä puoluekokoukselle hyvää.

Vasemmistoliitto tarvitsee nyt poliittisen puoluekokouksen. Puoluejohtokin siellä tulee valittua, mutta ennen kaikkea tarvitaan päätöksiä, jotka luovat pohjaa asiantuntevan, yhteistyökykyisen ja jäsenlähtöisen vasemmistopuolueen uudelle nousulle.

Yhteistyökyky ja talouspolitiikan uskottavuus

Media vaikutti pettyneeltä, kun puheenjohtajakampanjoissa ei syntynyt suuria mielipide-eroja ehdokkaiden välille. Draamaa yritettiin repiä sitten jäsenäänestyksen vaalitavasta ja roolista puoluekokouksen rinnalla. Vasemmisto sai kuitenkin sellaisen puheenjohtajakisan kuin tarvitsi: näkyvän mutta hyvähenkisen.

Äänestyksen voitti ehdokas, jota median pinnalliset analyysit pitävät ”radikaalina”. Ensimmäisenä hän ilmoitti puolueen pyrkivän hallitukseen – projekti, jossa radikaaliudesta ei ole yleensä ollut hyötyä. Yhteistyökyvyn esiintuominen onkin nyt tärkeää kuten kirjoitin muutama viikko sitten.

Samalla tarvitsemme kuitenkin politiikan kirkastamista. Erityisesti tämä koskee talouspoliittista linjaa. Koska olimme viime vaaleissa ainoa puolue, joka puhui elvyttämisestä, todistustaakkamme talouspoliittisesta vaihtoehdostamme on muita suurempi. Vastassa ovat valtakunnan viralliseksi totuudeksi nostetut valtionvarainministeriön ”talousfaktat”, joiden haastaminen on välttämätöntä talouspolitiikan saamiseksi demokraattiseen ohjaukseen ja tuhoisan talouskuripolitiikan lopettamiseksi. Meidän täytyy saada myös punavihreä oppositio vakuuttumaan tästä, jotta yhteinen hallituspolitiikka on myöhemmin aidosti mahdollista.

Miksi muut hyötyvät oppositiosta ja Vasemmisto ei?

Puoluekokoukseen henkilöt edellä valmistautunut puolue on saanut moitteita poliittisesta paikallaanpolkemisesta. Kansan Uutisten toimituspäällikkö kirjoitti pari viikkoa sitten, että ”Vasemmistoliiton tilanne puhtaasti kannatusnumeroiden valossa on karmea. Puoluekokous alkaa kolmen viikon kuluttua, mutta keskustelua siitä, mikä meni pieleen ensimmäisenä tämän vaalikauden vuotena, ei näy missään.”

Vasemmisto on kyllä hyvä jatkuvassa itseruoskinnassa, mutta puoluejohdon aktivoima tavoitteellinen itsekritiikki näyttää puuttuvan. Sisäinen ja julkinen kritiikki purkautuu liian usein hallitsemattomana eikä johda mihinkään, jos arviointi ei ole jatkuvaa ja tietoisesti johdettua.

Itse olen päätellyt tämän oppositiotaipaleen asetelman siten, että SDP:llä on resurssit ja Vihreillä strategia, ja me olemme jäljellä näissä molemmissa. Vaikka Vasemmiston eduskuntaryhmän viestintä on selvästi aktivoitunut ja kehittynyt, demareilta tulee toimitusten sähköposteihin useita tiedotteita päivässä. Vihreät puolestaan näyttävät suunnanneen omat resurssinsa selkeisiin kohteisiin (koulutusleikkaukset, Talvivaara, aiemmin ydinvoima).

Työntekijäresursseja emme pysty kauheasti kasvattamaan, mutta vapaaehtoisten viestintäosaamisen hyödyntämisessä voisimme tehdä enemmän. Uusi puoluesihteeri perustanee uudelleen eduskuntavaaleissa netissä toimineen viestintäkollektiivin. Strategisen suunnittelun lisääminen puolestaan on välttämättämyys niin poliittisen vaikuttamisen kuin viestinnän ja järjestötoiminnan kehittämiseksi. Nämä ovat ensimmäisiä asioita, joihin uuden puheenjohtajan kanssa tartutaan.

Toimituspäällikön kritiikissä epäiltiin Vihreiden eduksi myös sitä, että puolue vastaa välillä ”ehkä” tai ”kyllä” eikä vain ”ei” kuten Vasemmisto. Minusta tämä liittyy edellä sekä kuvailemaani talouspoliittiseen linjaan että strategisuuden tarpeeseen. Kun muut puhuvat velasta, meidän tulee osata puhua velasta eikä vain elvytyksestä, josta kukaan muu ei ole kiinnostunut keskustelemaan. Nyt elvytyskin toki kelpaa oppositiopuolueille, mutta saamme käytettyä tilaisuuden kokonaan hyväksi kuvaamalla talouspolitiikkamme myös elvytysvaiheen tuolle puolelle. Päättäväisellä kamppailulla esimerkiksi valtionvarainministeriön määrittelyvaltaa ja porvarihallituksen veronkiertomanööverejä vastaan voimme myös vastata siihen, että suomalaiset tutkitusti kannattavat hyvinvointivaltiota, mutta ovat valmiita leikkaamaan omia etujaan sen pelastamiseksi (lainaus Kansan Uutisista).

Nuotit selville

Puoluekokouksessa Vasemmiston tilaisuus määritellä itsensä 2010-luvun muutosvoimaksi tiivistyy poliittiseen tavoiteohjelmaan. Tarvitsemme tavoiteohjelman, joka nuotittaa tulevat poliittiset avauksemme. Ohjelmasta käytyjen keskustelujen perusteella kääntäisin sen näkökulman vahvasti ihmiseen: työntekijään, työttömään, eläkeläiseen, opiskelijaan, vähemmistöihin kuuluvaan ja niin edelleen. Tämä ei poista tai tee tyhjäksi mitään aatteisiin ja arvoihin kytkeytyvää kantaa, mutta nostaa keskiöön sen, millaisia parannuksia ajamme ihmisten arkeen ja millaisten tavoitteiden ympärille liiketät kokoamme.

Tuleva puheenjohtaja linjasi samaisen Kansan Uutisten sivuilla kolme ensimmäistä asiaa, joihin hän puoluesihteerin kanssa tarttuisi puoluekokouksen jälkeen:

”Ensimmäinen olisi puolueen viestinnän kehittämistarpeiden määrittely sekä suunnitelmat sen parantamiseksi. Toinen olisi tulevan noin puolen vuoden tärkeiden poliittisten kysymysten listaaminen sekä puolueen linjausten ja mahdollisen taustatyön tarpeen selvittely. Samalla on tärkeää määritellä, mitä omia avauksia ja nostoja halutaan saada läpi. Kolmas olisi puoluekokouspäätösten läpikäynti uuden puoluehallituksen kanssa.”

Viimeistään elokuussa järjestettävässä puolue- ja piirijohdon seminaarissa alkaa myös koko jäsenistön osallistaminen tähän työhön. Kun puoluejohto on valittu, sen tehtävänä on huolehtia, ettei jäsenistö istahda seuraamaan sivusta, mitä uudet kellokkaat saavat aikaan. Uudessa Vasemmistoliitossa osallistumisen kulttuuria kehitetään konkreettisilla keinoilla, joita esitetään monissa puoluekokousaloitteissakin.

Viestintää, strategista suunnittelua ja puoluedemokratian kehittämistä – niistä on hyvä puoluekokouskausi tehty!