Kaikki irti kaupunginvaltuustosta – tein aloitteen prosenttitaiteesta

Osallistuin tänään Raahen kaupunginvaltuuston kokoukseen ensimmäistä kertaa tällä kaudella. On sinne Vasemmiston toista varajäsentä ennenkin soiteltu, mutta nyt satuin olemaan kokouspäivänä kaupungissa. Tuntui kyllä kotoisalta, vaikka istuinkin takarivissä, missä en ole ennen kokoustanut. Myös vanhojen valtuustokollegoiden ja ryhmätovereiden iloiset tervehdykset tuntuivat kivalta.

Kokouksessa päätettiin yksimielisesti pitää tulo- ja kiinteistöveroprosentit ennallaan ensi vuonna. Tuloveroprosentti on 21.

Politiikka meinasi alkaa kiinnostaa taas käsien saveentyöntämisen tasolla, kun kyselin ennen kokousta netissä vinkkejä valtuustoaloitteeksi. Halusin toki käyttää poikkeuksellisen tilanteen hyödykseni, kun valtuustosaliin kerran pääsin. Valitsin saamistani vinkeistä prosenttitaiteen, josta olin miettinyt aloitetta jo vaalien aikaan.

Aloite on tuossa alla. En lukenut sitä kokouksessa kokonaan vaan mainitsin, että Raahessa on kuulemma joskus ollut rakennushankkeiden prosenttiperiaate käytössä ja nyt taiteilijat haluaisivat sen taas käyttöön. Periaatteen pointtina ei edes ole niinkään käyttää jokin tietty prosentti määrärahasta taidehankintoihin, vaan arvioida taidenhankintojen rooli kaikissa hankkeissa ja parhaassa tapauksessa ottaa taiteilijat mukaan jo varhaisessa vaiheessa rakennussuunnitteluun. Näin syntyisi ennennäkemätöntä ja -kokematonta taidetta.


Valtuustoaloite: Prosenttitaidetta Raahen julkisiin tiloihin (kaupunginvaltuuston kokouksessa 12.11.2018)

Esitämme, että Raahen kaupunki ottaa käyttöön niin sanotun prosenttiperiaatteen julkisissa rakennushankkeissa. Prosenttiperiaate on periaatteellinen päätös käyttää osa, esimerkiksi yksi prosentti, rakennushankkeen määrärahasta taiteeseen. Taiteen tekijät voivat olla jo varhaisessa vaiheessa mukana hankkeiden suunnittelussa tai teoksia hankitaan valmiisin tiloihin.

Suomessa tunnetuimmat prosenttiperiaatteella toteutetut hankkeet ovat kokonaisia kaupunginosia esimerkiksi Helsingissä, Tampereella, Joensuussa ja Porissa. 1960-luvulta lähtien käytössä ollut malli on tapa profiloitua taide- ja kulttuuriystävälliseksi kaupungiksi. Raahen kaltaisissa kaupungeissa, joissa taidetta jo näkyy katukuvassa ja hankintoja on jossain määrin tehty, prosenttiperiaate tuo taiteen osaksi rakennussuunnittelua ja mahdollistaa modernien, näyttävien ja uutta luovien teosten synnyttämisen kaupunkilaisten iloksi ja hyvinvointia säteilemään. Alueen taiteen ammattilaisille prosenttiperiaate synnyttää luonnollisesti töitä ja näkyvyyttä.

Suomalaiset kannattavat tutkitusti julkista taidetta ja haluavat taideteoksia arkiseen elinympäristöönsä. Taide luo elämyksiä ja virikkeitä sekä parantaa ympäristön viihtyisyyttä ja turvallisuutta. Julkinen taide tuo taiteen kaiken kansan saataville ilman pääsymaksuja. Taide voi myös nostaa kiinteistöjen arvoa ja houkuttelevuutta.

Prosenttiperiaate on periaate, jonka toteuttamista arvioidaan rakentamishankkeissa erikseen. Taiteeseen käytettävä osuus voi vaihdella puolesta prosentista kahteen prosenttiin, jos siis taidetta päätetään hankkia. Periaate soveltuu niin uudisrakentamiseen, peruskorjauksiin ja täydennysrakentamiseen kuin infrarakentamiseen.

Taiteen edistämiskeskus tukee prosenttiperiaatteen käyttöönottoa tarjoamalla tietoa ja työkaluja sekä myöntää valtionavustuksia sen mukaiseen toimintaan.

Niko Peltokangas, varavaltuutettu + 10 Vasemmistoliiton ja Vihreiden valtuutettua

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.