Kuten Kansan Tahdosta on voinut lukea, Vasemmistoliiton puoluevaltuusto päätti lauantaina, että puolue järjestää jatkossa hallitukseen menemisestä neuvo-antavan jäsenäänestyksen. Tämä luonnollisesti sillä edellytyksellä, että puolue on ollut hallitusneuvotteluissa ja niissä on syntynyt esitys hallitusohjelmasta.

Kokouksessa asetettiin myös ensimmäiset ehdokkaat eurovaaleihin. Vasta Mia Haglundin pitäessä puheenvuoroa ehdokkuudestaan tajusin, että niissä vaaleissahan koko maa on yhtä vaalipiiriä ja raahelainenkin voi äänestää helsinkiläistä. Voin luvata jo nyt, että ääneni menee Mialle, pohjoismaiden vihreän vasemmiston pääsihteerille ja Omaa luokkaa -podcastin juontajalle.

Vaikka puoluevaltuuston kokouksessa ei olisi mitään kovin hermostuttavaa käsittelyssä, minusta on yleensä aika vaikea rauhoittua istumaan omalla paikallani. Osin se johtuu siitä, että valtuutetut istuvat melko lähekkäin ja esimerkiksi tietokoneella työskentely ei ole kovin yksityistä puuhaa. Tällä kertaa olin ottanut kameran mukaan, ja liikuin ympäri kokoustilaa kuvaamassa tovereita omaan ja Kansan Tahdon käyttöön. Se tuntui sopivan oikein hyvin: kokouksen seuraaminen oli helppoa ja oma olo tuntui hyvältä.

Käytin itse puheenvuoron vain jäsenäänestystä koskeneessa keskustelussa. Kerroin, että politiikan ”realiteetit” ovat monta kertaa vituttaneet minua. Kun tulin puolueen toimintaan mukaan, hallituksessa toimiminen sitoi käsiä ja sitä jatkui vielä sen jälkeenkin, kun vasemmisto oli heitetty hallituksesta. Samat ”realiteetit” rajoittavat toimintaa kunnanvaltuustoissa ja kaikkialla, missä sovitamme eri intressejä yhteen.

Puoluevaltuustossa ja muissa vasemmistolaisen keskinäisissä tilaisuuksissa ”realiteettien” ei tarvitse antaa kahlita vaan niitä luodaan itse. Meidän ei tarvitse antaa kapitalismin, patriarkaatin, nationalismin ja muiden sellaisten asioiden pidätellä poliittista mielikuvitustamme.

Olen ollut viime aikoina hyvin iloinen rohkeasta, avoimesta, kutsuvasta ja röyhkeästä viestinnästä ja politiikasta, jota Vasemmistoliitto on tehnyt. Mielestäni puolue on noussut niiden rinnalle, jotka ennen olivat sitä modernimpia. Nyt meillä on tilaisuus mennä uudistumisessa kärkeen.

Puheenvuorolle varatun minuutin jo päätyttyä viimeistelin viestini sanomalla, että nyt tarvitaan – ja meillä on velvollisuuskin – tehdä periaatepäätös jäsenäänestyksestä maan hallitukseen osallistumisesta.

Jäsenäänestyksen järjestäminen voitti äänestyksen sitä vastaan, että asiaa olisi valmisteltu vielä tammikuulle saakka. Puoluevaltuuston enemmistö tulkitsi, että valtuustolla on jo tarpeeksi tietoa päätöksen tekemiseksi. Äänestykseen toteutukseen ja äänestäjien riittävään informointiin liittyviä haasteita ei kukaan sinänsä kiistänyt, kuten ei sitäkään, että äänestys on aivan hyvä edistysaskel.

Yksi puheenvuoro jäi erityisesti mieleen. Siinä helsinkiläisvaltuutettu kyseenalaisti sen oletuksen, että jäsenäänestys hallitukseen osallistumisesta olisi samalla osallistumista ehdottavan puoluejohdon luottamusäänestys. Myöhemmin kuulin vertauksen ay-liikkeeseen: ammattiliitoissa hyväksytään ja hylätään jatkuvasti johtajien neuvottelemia sopimusehdotuksia eikä kukaan odota, että jokainen hylkäys johtaisi johtajien eroon.