Vuosikatsauksessa on tällä kertaa kuvia ja väliotsikoita. Kokosin vuoden 2018 oman elämäni merkittävimmät virtaukset ja hetket temaattiseen järjestykseen.

Mielenterveys lisääntyi

Ehkä merkittävin yksittäinen kokemus tänä vuonna oli psykoterapian aloittaminen helmikuussa. Haluan mainita sen heti tässä alussa, koska itsetuntemuksen lisääntyminen tuntuu olevan avain moneen hyvään kokemukseen, joita olen muilla elämänalueilla saanut. Aiemmin olen järjestänyt ajatuksiani ennen kaikkea kirjoittamalla, mutta nyt kuuntelemisen ammattilaiselle puhuminen on synnyttänyt monta oivallusta syistä ja seurauksista.

Jehovan todistaja -menneisyyden käsittely terapiassa on auttanut karistamaan sen aiheuttamia itsetunto-ongelmia, tunnekielteisyyttä ja uskontovastaisuutta häiritsemästä elämääni. Käsittely on toki yhä kesken. Arvoa on tietysti senkin tajuamisella, mikä liittyy Jehovan todistajiin ja mikä johonkin muuhun.

Masennuslääkkeet olen vähentänyt minimiin ja toivon pääseväni niistä keväällä irti. Terapia ja lääkehoito ovat nostaneet pään pinnalle sillä tavalla, että olen jaksanut lisätä esimerkiksi liikunnan harrastamista ja pystynyt miettimään syömisjuttuja uudelleen.

Kesällä ja syksyllä tarjoutui tilaisuus osallistua muutaman kuukauden ajan vertaistukiryhmän tapaamisiin. Ensi keväänä Ylellä julkaistavaa dokumenttia varten kootussa ryhmässä oli entisten Jehovan todistajien lisäksi lestadiolaisista ja helluntailaisliikkeistä irtautuneita. Kokoonnuimme Uskontojen uhrien tuki ry:n tiloissa kymmenisen kertaa. Terapian ja muun itsetutkiskelun ohella vertaistuki avasi uusia näkökulmia ja johdatti kohtalotovereiden yhteisöön. Yksittäisten johtopäätösten sijaan ajattelu on taas avartunut kymmenien erilaisten tarinoiden ja tunteiden ansiosta.

Käsittelin masennukseen ja työkykyyn liittyviä asioita blogin lisäksi Kansan Uutisten haastattelussa, joka tuli nettiin pari päivää sitten. Eevakin haastatteli.

Ihmiset olivat rakkaita

Tänä vuonna oivalsin entistä syvemmin, kuinka hyvin sovimme puolisoni kanssa yhteen. Rakastan arkea ja juhlaa hänen kanssaan! Vietän arjen ja juhlan myös kolmen rakkaan lapsen sekä parin rakkaan ystävän kanssa. Itsetuntemuksen lisääntyminen on vaikuttanut siihen, että nautin arkisista tunteista ja tekemisistä helpommin kuin ennen. Arkiset uintireissut (avannossakin!) ja lätkäkatsomot tuntuvat paremmilta, kun niitä ehtii tunnustella ja jakaa rakkaiden kanssa.

Ulko- ja kotimaat kutsuivat

Matkustelusta on tullut oman otsikon arvoinen osa perheeni elämää. Tänä vuonna kävimme lomamatkoilla Barcelonassa, Sodankylässä, Riiassa, Vierumäellä ja Brysselissä. Tallinnassakin tuli risteiltyä. Latviassa käytiin kolmen lapsen ja isovanhempien kanssa, muualla oltiin kolmistaan puolison ja nuorimmaisen kanssa.

Bongasin Barcelonassa tämän vuoden ainoan uuden metron. Brysselissä olin metrobongaillut jo aiemmin. Parilla reissulla (Sodis ja Bryssel) yhdistimme puolison työmatkan lomailuun, Sodankylästä kirjoitin itsekin yhden jutun. Porin SuomiAreenassa olimme tänä vuonna molemmat työhommissa, vaikka perhe-elämää siihenkin viikkoon soviteltiin.

Kesän riennoista kirjoitin aiemmin blogiin, SuomiAreenasta juttusarjan Rapportiin.

Luin kirjoja

Palasin uupumuksen tainnuttamaan lukemisharrastukseeni jo vuosi sitten syksyllä ja onnistuin jatkamaan sitä tänä vuonna. Hukkasin pari kertaa pienemmän Helmet-lukuhaasteen (25 kirjaa) seurantalapun, mutta se löytyi taas äsken ja paljasti, että melkein tuli täyteen. Lukuhaasteen ideana on ymmärtääkseni auttaa löytämään luettavaa. Itse sovittelin lukemiani kirjoja annettuihin kategorioihin kieli poskessa ja pidin haasteen avulla lähinnä kirjaa lukemastani.

Jos tämä vuosi erityisesti jätti jotain käteen, se voisi olla esimerkiksi äänikirjoihin tottuminen (3 kuunneltua teosta) tai lomittain lukemisen taito eli se, että eri kirjoja voi olla samaan aikaan kesken vaikka kolme: yksi sopii matkalukemiseksi, toinen iltahetkiin ja kolmannen lukee siinä välissä yhdeltä istumalta. Luin myös pari runokirjaa, joista tykkäsin erityisesti Nelli Ruotsalaisen Täällä en pyydä enää anteeksi -kokoelmasta (Pesä 2018). Listaan tuli lisäksi muutama lapsille iltasatuna luettu kirja.

Kirjalistan mukaan luin vajaa 60-prosenttisesti miesten kirjoittamia kirjoja. Omista syistä vaikuttavimpia taisivat olla Pontus Purokurun Täysautomatisoitu avaruushomoluksuskommunismi (Kosmos 2018), Jussi Erosen, Jarno Liskin ja Salla Vuorikosken Ylegate (Crime Time 2017) sekä Katja Ketun Rose on poissa (WSOY 2018). Miten tulikin noin vastajulkaistua kamaa luettua. Purokurun ja Ruotsalaisen kirjoista kirjoitin uusimpaan Liberoon.

Ensi vuonna en lukuhaastetta tarvitse, ettei listaamisesta tule pakonomaista. Ehkä lopetan kirjallisten ”metsästysmuistojen” keräämisen Instagramiinkin. Yhden toiveenomaisen tavoitteen olen asettanut: ensi vuosi on aikomus opiskella, ja yritän laajentaa uuden lukemistavan tentti-/kurssikirjojen kahlaamiseen.

Työ silppuuntui ja yksinkertaistui

Jätin työn vuosikertomuksen viimeiseksi otsikoksi ehkä kahdesta syystä: yhtäältä korostaakseni sitä, miten olen onnistunut nauttimaan kaikesta muusta elämässäni – toisaalta siksi, että vuoden loppua kohden suhteeni työhön asettui sellaiseen asentoon, jossa se ei ole huonolla tavalla päällimmäisenä mielessä.

Kerroin kesällä tapahtuneista työrintaman muutoksista jo aiemmin. Loppuvuoden aikana olen tehnyt Liberon osa-aikatyön lisäksi säännöllistä keikkaa Kansan Tahtoon (osuuskunta Mediakunnan työntekijänä) ja epäsäännöllistä keikkaa osuuskunta Punaisen Vaaran toimeksiannoissa. Lisäksi olen julkaissut kolumneja Rapportissa.

Uutena juttuna tutustuin podcastien tekemiseen. Ensin toimitin kourallisen Yksillä Raahessa -jaksoja ja syksyllä aloitimme Hanna Leppikankaan kanssa Tuhannen kilometrin päässä -podcastin. Tiedä sitten, kuinka paljon puheradiosta innostuminen liittyy siihen, että terapiassa puhuminen on tuntunut hyvältä. Ei nämä sillai rahamielessä töitä olleet, mutta toimittajahommia kuitenkin.

Työ silppuuntui ja toimeentuloa piti tasata sovitellulla päivärahalla, mutta samalla homma myös yksinkertaistui. Vuoden loppupuolikkaan tein töitä vain toimittajana. Myös luottamustoimet Yleisessä Lehtimiesliitossa ja Kultti ry:ssä tukivat selkeytyvää ammatti-identiteettiä. Lisäksi opiskelin alaa muutaman kurssin ja koulutuksen verran, ja pääsin ensi vuodeksi suorittamaan ylempää ammattikorkeakoulututkintoa journalismin koulutukseen.