Ruumiin vuosi 2021

Tämä on positiivinen ja kepeä kirjoitus, mutta on hyvä varoittaa ensin. Alle kirjoittamilleni riveillä puhun kehosta, toimintakyvystä ja sairauksista, mainitsen ohimennen läskihäpeän, laihduttamisen ja tissinikin. Jos nämä aiheet herättävät sinussa kivun, inhon tai jotain muuta, mitä et halua nyt kokea, lue jotain muuta.

Vuositilitykset ovat aina valikoivia – tarkoituksella tai vahingossa. Äskeisinä vuosina olen listannut lukukokemuksia ja uintivesiä, jotta listan rajaaminen olisi helppoa. En edes yritä määritellä vuosia hyviksi tai huonoiksi, sillä se ei tekisi oikeutta parhaille ja huonoimmille hetkille. Tämäkin vuosi oli tätä kaikkea: rakkautta ja inhoa, onnea ja pettymystä, toivoa ja pelkoa. Joitain tunteita tunsin näiden väliltäkin.

Vuoden 2021 teemaksi valitsin ruumiini. Voimistuneen ja diagnosoidun ruumiini. Ainoan ruumiini.

Ruumiini rikkoi vuoden aikana ennätyksiä. Heti tammikuussa juoksin ensimmäistä kertaa elämässäni kymmenen kilometrin lenkin. Ylsin samaan muutaman kerran vuoden aikana. Alkusyksystä palasin vesijuoksuradalta uimareiden sekaan ja etsin tahdin, jolla jaksoin – niin ikään ensimmäistä kertaa elämässäni – uida kilometrin. Tätä en olisi uskonut koulussa 200 metrin uimamerkkiä räpiköidessäni.

Alkuvuodesta käytin hyväkseni työterveyden ravitsemusterapeutin tapaamiset. Varsinaisia ruokailutottumuksia muutin lopulta melko vähän, mutta terapeutin kanssa juteltuani innostuin hankkimaan salikortin pitkän tauon jälkeen. Se oli parhaita päätöksiä, joita mieleni teki ruumiini puolesta.

Kuntosali ei ole vain ruumiinkulttuuria. Raahen-kodin lähellä sijaitsevalle salille lähteminen on myös henkisesti rentouttavaa. Kuulokkeissa soi viihdepodcast tai matalatempoinen räppi eikä salin rauhassa ole kiire minnekään. Netistä sattui löytymään aloittelijalle sopivia ohjelmia, jotka toivat harjoitteluun toivottua järjestelmällisyyttä. Lienee itsestäänselvää, että kuntosalilaitteista ja vapaista painoista saa paljon enemmän irti, kun osaa käyttää niitä oikein. Helsingissä yliopistoliikunnan sali on kauempana, mutta saliharjoitusten opettelu on valuttanut järkeä myös kotona tekemiini käsipainotreeneihin.

Ravitsemusterapia liittyi laihdutustavoitteisiin, mutta en ole kyllä pudottanut painoa vuoden aikana. Ruumiilleni tapahtui jotain muuta.

Opin, että sitä kutsutaan lihaserottuvuudeksi. Hauikset kasvoivat ja niiden viereen ilmestyivät olkalihakset. Käsivarsiani täytyy osata ensin jännittää ja sitten katsoa oikein, mutta siellä ne ovat, lihakset. En tiedä saanko niitä kasvamaan enempää, mutta kyllä noihinkin voi jo alkaa hihatatuointia suunnitella. Samalla luulen, että rintakehä tissieni alla on saanut uudenlaista ryhtiä, vaikka rasvatissit eivät mihinkään ole kadonneetkaan. Jos tissieni ajattelu värisyttää, voin vain sanoa, että varoitin.

En tarvitse lihasvoimaa elämässäni juuri mihinkään. Saliharjoittelu realisoitui kuitenkin työyhteisön pikkujouluissa, kun huomasin kannattelevani ruumista käsilläni Prison Islandin tehtävähuoneissa. Sellaista ei ollut ennen sattunutkaan. Onnistumisen kokemus ruumiini muokkaamisessa on myös auttanut lopettamaan painontarkkailun ja pienentänyt läskihäpeää, jota yhteiskunta itse kenessäkin ylläpitää.

Ruumiini on ollut koko vuoden sairas. Kuulostaa dramaattiselta, mutta niin kuulosti lääkärikin, kun hän sanoi tutkimuksen jälkeen puhelimessa, että jokainen yö on pahaksi aivoilleni.

Vältin tietääkseni koronaviruksen aiheuttaman taudin, mutta se liittyy asiaan. Hakeuduin keväällä uniapnea-tutkimuksiin, kun tajusin sen kuuluvan koronan riskiryhmäsairauksiin. Minulla todettiin vaikea uniapnea. Hengitykseni katkeili nukkuessani kolmisenkymmentä kertaa tunnissa. Diagnoosi ahdisti niiden kuukausien aikana, jotka jouduin odottamaan cpap-laitehoidon aloittamista, mutta hirveän yllättynyt en löydöksestä ollut. Olen kuullut kommentteja katkeilevasta hengityksestäni lapsesta saakka.

Nyt nukun joka yö ilmamaski nenääni vasten. Hoito vaikuttaa toimivan: vaikka yöt eivät ole kauheasti pidentyneet, olen virkeämpi koko päivän ajan. Kroonisesti väsyneiltä näyttävät kasvoni eivät näytä aina väsyneiltä.

Tunnen diagnoosin ja jokaöisen hoidon vaikuttavan identiteettiini ja ruumissuhteeseeni, vaikka en osaa vielä sanallistaa vaikutusta. Sairaus liittyy minulle tärkeisiin asioihin kuten syömiseen ja juomiseen. Niihin puuttuminen edes sairauden hoitamiseksi on vaikeaa. Samaan aikaan myönteiset kuntoilukokemukset ja laitehoidon virkistämät aivosolut vihjaavat, että järjestelmällinen lähestymistapa voi auttaa identiteetin ja ruumiin tarpeiden yhteensovittamisessa.

Ruumiini kruununa liehuvat pidemmät hiukset kuin minulla on koskaan ollut. Sehän ei ole paljon, sillä pöljät sukupuoliroolit pitivät hiukseni lyhyinä ison osan elämästäni. Partakin on kasvanut toissavuoden hairahduksesta. Se, miltä pääkarvoineni näytän ja miten olen onnistunut tekemään niistä projektin, on auttanut ruumiini hyväksymisessä.

En lupaa uudelle vuodelle asioita ruumiini puolesta. Haluan nauttia kosketuksesta eikä haittaa, jos se vuosi vuodelta lisääntyisi. Hiljaisesti olen uhonnut, että nelikymppisenä juoksisin puolimaratonin, ja se tulee vastaan jo vuonna 2023. Salilla haluaisin lisätä jonkun kilon tangon päihin. Mutta en lupaa mitään. Nauttia yritän senkin edestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.